Perjantai, Joulukuu 18, 2020, 07:30

Mielikuvitussieniä ja QR-tietotekstejä

 

Vitosluokan lukuvuoden ensimmäisenä ympäristöopin aihekokonaisuutena oli Metsät ekosysteeminä. Metsäjaksoon kuului monipuolisesti metsän ekosysteemin eliöihin tutustumista niin tietoa opiskelemalla ja etsimällä kuin luonnossa metsäretkellä tutkimallakin. Metsäretkellä jokaisen esimerkiksi piti etsiä ja kuvata kolme sientä ja tutkia niiden väritystä, tuntomerkkejä ja kasvupaikkaa. Kotitehtäväksi jäi sienten tunnistaminen.

 

Koulussa tutustuimme sienten rakenteeseen oikeita sieniä preparoiden. Tämän jälkeen otimme Julia Savtchenkon Salainen sienikirja -kirjasta inspiroituneena mallia erikoisten sienten nimien kehittelyyn. Jokainen sai listata paperille viisi eläintä, säätilaa, ruokalajia ja harrastusvälinettä, joista lopuksi poimittiin kiinnostavin omalle lapulle. Laput sekoitettiin ja niiden lisäksi opettaja antoi pinon sientennimien loppuosia niin ikään paperilapuilla. Vuorollaan kukin kävi nostamassa kummastakin pinosta yhden lapun ja yhdisti nämä uudeksi sienen nimeksi. Erikoisista uusista sientennimistä innoituksen saaneena jokainen valitsi oman mielikuvitus-sienensä nimen.

 

Tutkimme luontoportti.fi -sivulta erilaisia sienten esittelytekstejä. Samalla opiskelimme äidin-kielessä tietotekstejä. Kirjoitimme tietokoneilla esittelytekstit omasta sienestämme. Lopuksi linkitimme tekstin QR-koodiin. Tutustu huikean upeisiin lajitunnistuskuvailuihin lukemalla eril-lisestä linkistä sienikohtaiset QR-koodit! Tietoteksteissä piti käydä ilmi mm. sienen tuntomerkit ja kasvupaikka. Näin pystyimme alkaa luonnostelemaan omaa sientämme ja sille kasvupaikkaa.

 

Sienet teimme sanomalehdestä ja maalarinteipistä muotoa hakemalla. Tärkeää oli keskittyä ilmeikkääseen ulkomuotoon. Sienet päällystettiin silkkipaperilla vesiliimaseosta käyttäen. Lopuksi sienelle työstettiin kasvupaikka Finnfoam-levystä. Tekniikka ja materiaali olivat vapaat, kunhan kasvupaikka olisi juuri omalle sienelle sopiva. Kasvuympäristöjen työstöön käytettiin-kin mm. paperimassaa, kuumaliimaa, talttaa, rautalankaa, piipunrassia, kiviä, nappeja, lampaanvillaa, tuunattuja pikkuesineitä – ja tietenkin maaleja. Hyödynsipä yksi oppilas myös laserleikkuria oikeanlaisen salaman aikaansaamiseksi. Kuinka näppärä työväline tällaiseen tilanteeseen!

 

Työskentely oli mieluista ja luovaa ongelmanratkaisua. Tyytyväiset tekijät pystyttivät ylpeinä tunnelmallisen sieninäyttelyn pystyyn koko koulun iloksi oppimistorin edustalle.

 

 

Käy katsomassa sienistä tarkemmat kuvat ja lukemassa tietotekstit QR-koodilukijalla linkistä!


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Hintan koulu
Valjastie 19
90650 Oulu

rehtori Matti Ahola
0447039141