Tervetuloa Koklaamon kotisivuille

Hintan koulu sijaitsee Oulussa, noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta rauhallisella esikaupunkialueella. Koulumme on rakennettu vuonna 1957 ja remontoitu vuonna 2003. Koulussamme on peruskoulun alaluokilla 1- 6 n. 380 oppilasta. 
 
Koulumme toiminta-ajatus/visio: Hintan koulu on innostava, virikkeellinen ja turvallinen oppimis- ja toimintaympäristö kaikille! Haluamme kasvattaa yhteistyökykyisiä ja aktiivisia kansalaisia, joilla on hyvät käytöstavat ja oppimistaidot. Oppilaita kannustetaan osallisuuteen ja ohjataan etenemään omalla oppimispolullaan. Hintan koulun sydän on oppimistorimme. Torimme on avoin oppimisympäristö, johon oppilaat voivat tulla mennä työskentelemään päivän aikana vapaasti.

Hintan koulussa toimii kolme kuvataideluokkaa. Oppilaat valitaan luokille pääsykokeen perusteella (Oulun kaupungin kouluista) Kuvataideluokkien oppilailla on kolme ylimääräistä tuntia kuvataidetta viikossa.